Havumäki ja Hima

Pienryhmäkodit

Pienryhmäkodit Havumäki ja Hima

HAVUMÄKI

Havumäki on 6-paikkainen yksityinen lastensuojelulaitos Tuusulassa, Rusutjärven rauhallisessa kylässä noin kuuden kilometrin päässä Hyrylän keskustasta.  Havumäki aloitti toimintansa vuoden 2007 alusta. Havumäki tarjoaa huostaan otetuille lapsille ja nuorille kodinomaisen ympäristön ja huolenpidon. Havumäessä ammattitaitoinen ja hyvin koulutettu henkilökunta huolehtii siitä, että lapsella on mahdollisuus kasvaa terveeksi aikuiseksi ja saada itselleen sopivan huolenpidon.

Havumäki tarjoaa mahdollisuuden pidempiaikaiseen sijoitukseen sekä mahdollisuuden mukaan lyhytaikaisempaan kriisisijoitukseen. Havumäessä lapsi saa omien tarpeidensa mukaisen huolenpidon. Tällä hetkellä Havumäessä asuu 10-17-vuotiaita lapsia.

Havumäki tarjoaa itsenäistymisvalmiuksia vahvistavan valmennuskokonaisuuden itsenäistyville nuorilleen. Havumäellä on yksi jälkihuoltoyksiö Järvenpäässä ja yksikössämme on kaksi jälkihuolto-ohjaajaa.

Sekä Havumäen että Himan yksiköiden vastaavat ohjaajat ovat paraillaan perheterapeuttikoulutuksessa toista vuotta. Perhearviointi-koulutuksen työntekijöistämme on myös käynyt 2.  Toimintamalliimme kuuluu tiivis yhteistyö niiden perheiden kanssa, joiden lapsi on sijoitettu yksiköihimme. Sijoituksen alussa tapaamme perhettä 4 – 5  kertaa. Näiden tapaamisten aikana selvitellään lapsen historiaa, perheen historiaa sekä sijoituksen herättämiä kysymyksiä/tunteita. Menetelminä käytetään mm. dialogista keskustelua, sukupuuta, elämänkaarityöskentelyä, vanhemmuuden roolikarttaa, OK-kortteja, arvokortteja jne. Tavoitteena työskentelylle on kasvatuskumppanuuden luominen lapsen parhaaksi. Sijoituksen aikana olemme myös tiiviisti yhteydessä perheen kanssa ja kertaviikkoisten kotiin soittamisten lisäksi järjestämme tarpeen mukaan perhetapaamisia. Sijoituksen loppuvaiheessa tapaamiset perheen kanssa tiivistyvät edelleen ja sovittaessa jatkamme perhetyötä kotiin vielä lapsen kotiuduttuakin.

Perhearviointityötä tarjoamme yhteistyökunnillemme avopalveluna.

Havumäestä on hyvät kulkuyhteydet Helsinkiin ja muualle pääkaupunkiseudulle. Hyrylän palvelut ja koulut ovat lähellä.

HIMA

Hima aloitti toimintansa 1.9.2010 Tuusulan Riihikalliossa, rauhallisella omakotitaloalueella. Hima tarjoaa paikan viidelle huostaan otetulle 0 – 18 vuotiaalle lapselle kodinomaisessa pienessä yksikössä.

Himassa on mahdollisuus tarjota lapselle kriisisijoituspaikka, arviointijaksopaikka tai pidempiaikainen sijoituspaikka. Himasta on hyvät liikenneyhteydet pääkaupunkiseudulle. Hyrylän palvelut ovat lähietäisyydellä.